Esiintymiset

Tarjoamme erilaisiin tilaisuuksiinne ja tapahtumiinne tasokkaita pareja tai ryhmiä esittämään toivomuksienne mukaisia tansseja tai showesityksiä. Samalla kun annatte nuorille tilaisuuden esiintyä, tuette myös taloudellisesti seuraamme. Näin seura voi osaltaan avustaa tanssijoita heidän harjoittelussaan.

Seurassamme on kaikentasoisia pareja lapsista senioreihin vasta-alkajista SM-mitalisteihin asti. Parimme ovat kokeneita esiintyjiä, joiden ohjelmistoon kuuluu kymmenen kilpatanssin lisäksi myös showtansseja. Voimme räätälöidä juuri teidän tilaisuuteen sopivan esityksen vaikka jonkin teeman ympärille. Esimerkiksi tilaisuus voi olla vaikka yritysten henkilökuntajuhlat, asiakastilaisuudet, festivaalit, nuorisotapahtumat, kouluesiintymiset, yksityiset perhejuhlat tms.

Tanssiesityksen yhteyteen voi myös liittää tanssiopetustuokion tai opetustuokio/ intensiivikurssi voidaan pitää myös erikseen esimerkiksi henkilökunnan virkistyspäivässä.

Yhteystiedot: Maria Kangasaho puh. 050 364 7951